Värien näkeminen


Mitä tarvitaan näkemiseen?

Kahta asiaa: silmiä ja valoa. Koululaisvitsin tapainen itsestäänselvyys sisältää perustotuuden, johon voi vielä liittää muna/kana-tyyppisen pohdiskelunkin. Ilmeistä on, että valoa on ollut aikaisemmin kuin silmiä, ja eliöiden silmät ovat kehittyneet havaitsemaan olemassa olevaa asiaa, Auringon valoa. Auringosta Maahan tulevassa säteilyssä on toki paljon muitakin kuin ihmissilmin näkyvän valon aallonpituuksia, mutta näkyvän valon alueella säteilyn määrä on suurin - ei niinkään yllättävää, että silmät ovat mukautuneet havaitsemaan juuri runsainta säteilyaluetta!

Ihmisen valona aistima sähkömagneettisen säteilyn aallonpituusalue ulottuu noin 400 nm:n ja 700 nm: n välille (4-7 millimetrin kymmenestuhannesosaa). Kaikkiaan valoa on varsin pieni osa säteilyjakautumasta, joka ulottuu kilometrien mittaisista radioaalloista millimetrin miljoonasosien suuruusluokassa olevaan radioaktiiviseen gammasäteilyyn. Pienelle aallonpituusalueelle mahtuu kuitenkin koko värien kirjo punaisesta siniseen ja violettiin.

Värien erottamisen perusta löytyy siitä, että valon eri aallonpituudet aistitaan eri väreinä. Väri onkin juuri havaitsijan aistien määrittelemä ominaisuus, sähkömagneettinen säteily sinänsä ei ole minkään "väristä", se on vain säteilyenergiaa. Värinäön vaihtelevuudesta johtuen eri henkilöt näkevät värit jossain määrin erilaisina. Eläimillä värien näkemisen alue saattaa olla paljonkin laajempi kuin ihmisellä. Kehitys on johtanut kullekin lajille merkityksellisten ominaisuuksien vahvistumiseen, ja esimerkiksi joillekin linnuille tai hyönteisille on ravinnon hankinnan kannalta tärkeätä havaita ultraviolettialueen säteilyä.


Teksti ja kuvat: Sakari Mäkelä, FK
(Artikkeli Tikkurilan Viesti -lehdessä nro 2 marraskuu 2004)