Tappisolut erottelevat värejä

Verkkokalvolla on melko laajalla alueella suuri määrä (120 miljoonaa) sauvasoluja, jotka eivät ole väriherkkiä, mutta aistivat valon määrän vaihteluita hyvin herkästi. Nämä sauvasolut tekevät näkökentästä laajan erityisesti sivusuunnassa. Ihmiselle on ollut tärkeätä havaita sivuillakin olevat uhat tai saaliseläimet, joten näille soluille on kehittynyt erityisen hyvä kyky tunnistaa liikettä, siis valoisuusvaihteluita. Nämä solut ovat myös sikäli herkempiä, että ne toimivat vähäisemmässä valossa kuin toinen valoherkkä solutyyppi, värejä aistivat tappisolut. Niukassa valossa toimivatkin pääasiassa vain sauvasolut, joten värejä ei nähdä. Kaikki kissat ovat hämärässä harmaita, tai ainakin mustavalkoisia.

Tappisoluja on paljon vähemmän kuin sauvasoluja (6 miljoonaa), ja ne ovat keskittyneet yhteen kohtaan verkkokalvoa, niin sanottuun tarkan näön keskukseen eli foveaan. Tarkkaa katselua varten on silmän verkkokalvolla vain pieni alue, jossa valon "vastaanottimia" on hyvin tiheässä. Ihminen voikin nähdä tarkasti vain melko pienen alueen kerrallaan, esimerkiksi tästä tekstistä vain 8-12 kirjainta - luettaessa katsetta on siirrettävä koko ajan. Värinäkökin on tarkin tällä samalla pienellä alueella.

Värien erottelua varten tappisoluja on kolmea eri laatua. Yksi on herkin punaisen, toinen vihreän ja kolmas sinisen valon aallonpituudelle. Näiden kolmen informaation yhdistelmänä saadaan vaikutelma laajasta ja monimuotoisesta värimaailmasta. Tästä silmän rakenteellisesta ja toiminnallisesta perustasta sitten seuraa, että valon värejä tarkasteltaessa päävärit ovat nimenomaan nuo punainen, vihreä ja sininen.


Kaikkien kolmen tappilaadun yhteinen herkkyyskäyrä näyttää tältä.



Valon aallonpituusjakauma ja silmän eri tappisolujen herkkyyttä kuvaavat käyrät. Siniherkkien tappien herkkyysalue vastaa käyrää B, vihreätä aistivien G ja punaherkkien R. Yhdessä nämä kolme lajia kattavat koko valon aallonpituusalueen, joskin kokonaisuutena silmä on herkin sinivihreällä alueella, jota on auringonvalossa runsaimmin.

Yleinen käsite RGB-väriavaruus liittyy siihen, että valon värit voidaan esittää näiden kolmen värin yhdistelminä. Eri värejä voidaan myös tuottaa yhdistämällä sopivia määriä näitä kolmea väriä - siis silmään tulevassa valossa. Sama väriaistimus, vaikkapa keltainen, voidaankin saada useista hyvinkin erilaisista valon aallonpituusjakautumista. Monokromaattinen, yhtä aallonpituutta sisältävä 580 nm:n säteily aistitaan keltaisena, mutta keltaiselta vaikuttaa myös valo jossa on puoliksi punaista ja vihreää, jakautumassa keltaisen kahden puolen olevia värejä.